Marttilan Murto on vuonna 1906 perustettu yleisseura, jonka pääurheilumuodot ovat frisbeegolf, hiihto, jalkapallo, yleisurheilu ja harrasteliikunta. Marttilan Murto on eräs piirimme vanhimmista seuroista. Seurassamme on noin 400 jäsentä. Muutamia urheilijoita on kuntamme ulkopuolelta, kuitenkin Murto on nimenomaan marttilalaisten urheiluseura. Yksi syy seuramme saamaan vankkaan kannatukseen on se, että Murto on paikkakunnan ainoa urheiluseura.
Seuraa johtaa johtokunta, johon kuuluvat seuran puheenjohtaja ja kahdeksan jäsentä. Jaostoja seurassamme on neljä: frisbeegolf, harrasteliikunta, palloilu ja yleisurheilu.
Marttilan Murron urheilijat ovat 90-luvun alussa menestyneet erityisesti yleisurheilussa. Pasi Mattilan johdolla kestävyysjuoksijamme saavuttivat useita SM-mitaleita. Sen sijaan 90-luvun loppu ja 2000-luvun alku ovat puolestaan olleet hiihtäjiemme menestysaikaa. Krista Uusitalo on tuonut useamman SM-mitalin nuorten kisoista. Lisäksi hänellä on nuorten MM-kisoista viestikultaa. 2000-luvun alussa nuoret yleisurheilijat ovat olleet otsikoissa: Dora Litja, Anne Hakala, Taneli Vuori ja Ilona Vuori ovat menestyneet sekä piirin että valtakunnan tasolla. Tällä hetkellä Ilona Vuori on seuramme menestynein urheilija. SM-mitali oman ikäisten kisoista sekä 2016 että 2017. Ilonan lajina kuulantyöntö.
Seura täytti v. 2006 100 vuotta. Samoihin aikoihin aloitimme seurassamme myös jalkapallon harrastamisen. Aluksi saimme yhden joukkueen piirin sarjoihin. Tällä hetkellä joukkueita on noin kymmenen. Olemme saaneet innokkaiden pelaajien lisäksi myös valmentajia ja joukkueenjohtajia mukaan. Innostus jalkapalloon on tällä hetkellä suuri. Kunta rakennutti Marttilaan vuonna 2013 upean Marttilan jalkapallonurmen, tekonurmikentän.
Seuramme varainhankinnasta talkootyö muodostaa huomattavan suuren osuuden; kunnan toiminta-avustus sekä muutama yhteistyösopimus paikkakunnan yritysten kanssa ovat muut tärkeät tulonlähteet. Seura julkaisee Marttilan Murron vuosijulkaisua joka toinen vuosi. Jaostoilla on lukuisia omia varainhankintamuotoja, kuten buffetin pito monenlaisissa eri tilaisuuksissa, kunnan ja yritysten tiedotteiden jako, inventaarioapu jne. Seuramme toivoisi etenkin lasten ja nuorten vanhempia enemmän mukaan toimintaan. Tänä päivänä olisi tärkeää, että myös vanhemmat olisivat aidosti kiinnostuneita lastensa harrastuksista.
Seuramme on osallistunut aktiivisesti myös liikuntapaikkarakentamiseen Marttilassa. Murto rakensi vuonna 2014 skeittipuiston Martintalon pihalle lasten ja nuorten iloksi. Vuonna 2016 valmistui kuntoradan sekä frisbeegolfradan pidennys Marttilan kunnan Leader-hankkeena, jossa seura toteutti talkootyön osuuden. Talkootyön määrä komeat 700 tuntia. Marttilan kunnassa on tällä hetkellä 7 km valaistua kuntorata/latua ja frisbeegolfrata, jossa 22 väylää.
Marttilan Murto on saanut viime vuosien aikana kaksikin huomattavaa rahalahjoitusta. Näiden lahjoitusten turvin seura rakensi vuonna 2017 kuntoportaat Marttilan liikuntakeskukseen ja 2018 seuran tiedotusta tehostettiin Jopox-järjestelmän avulla. Jopox otettiin käyttöön maaliskuussa 2018.
Viime vuosien suurin saavutus lienee, että 2021 keväällä saimme Opetus- ja kulttuuriministeriöltä seura-avustuksen, jolla seuraan palkattiin 50 % seuratyöntekijä. Heinäkuussa 2021 tehtävässä aloitti liikuntatieteiden maisteri Teemu Keronen. Seuratyöntekijä palkattiin ensisijaisesti toteuttamaan matalan kynnyksen liikuntaa lapsille ja nuorille. Toiminnassa ei ole valmennuksellisia tai kilpailullisia tavoitteita ja toiminta on osallistujille maksutonta.
Marttilan Murto on saanut seuratyöntekijän palkkaamisesta uuden päätöksen: toiminta jatkuu ainakin heinäkuulle 2023.