PERHEFUTIKSEN ILO RANTAUTUI MARTTILAAN
Julkaistu: 28.05.2023 23.46

PERHEFUTIKSEN ILO RANTAUTUI MARTTILAAN

Sunnuntaina 28.5. Marttilan jalkapallokentällä vipelsi monta pientä nopeaa jalkaa, kun perhefutis päästiin starttaamaan. Mukaan toimintaan on ilmoittautunut jo 14 lasta vanhempineen, ja toiminnan järjestäminen on kerännyt kiitosta siitä, että Marttilassa tarjotaan liikuntaharrastus pienimmillekin liikkujille.

Perhefutiskertoja on nyt merkattuna kymmenen kesän ajalle. Harjoitukset pidetään sunnuntaisin klo 10:15-10:45. Harjoitusten aikana leikitään sekä pallon kanssa että ilman palloa. Tärkeimpänä tavoitteena on tarjota lapsille positiivinen kokemus liikunnasta ja jalkapallosta, joten suorittamisen saa näillä kerroilla unohtaa. Perhefutiksessa suhtaudutaankin lempeästi siihen, jos lapsi ei kaikkiin harjoituksiin osallistu juuri ohjaajan kertomalla tavalla. Toisinaan perhosen ihmettely voi olla ihan aiheellista!

Myös aikuiset pääsevät liikkumaan, ja ideana onkin vanhemman ja lapsen yhdessä oleminen ja tekeminen. Perhefutis on turvallinen tapa päästä harjoittelemaan harrastustoimintaa ja sytyttää liikunnanilo.

Mukaan mahtuu vielä muutama perhe, ja minuun voi ottaa yhteyttä, jos toimintaan osallistuminen kiinnostaa.

Salla Frantti
salla.frantti@gmail.com
0408288568