Odottelemme L-S AVIn päätöksiä, suljetaanko sisäliikuntatilat myös lapsilta
SeuraJulkaistu: 09.01.2022 00.00

Odottelemme L-S AVIn päätöksiä, suljetaanko sisäliikuntatilat myös lapsilta

Hei!

Marttilan Murto on ilmoittanut, että lasten ja nuorten harrastekerhot ja treenivuorot jatkuvat maanantaista 10.1.2021 alkaen Martintalolla. Pahentuneen koronatilanteen vuoksi, hallitus on kuitenkin suosittanut aluehallintovirastoja tekemään päätöksiä, että sisäliikuntatilat suljettaisiin myös lapsilta ja nuorilta. L-S aluehallintovirasto kokoontunee vasta maanantaiaamuna tekemään päätöksiä. Päätöksistä ilmoitetaan kuntiin, jotka sitten soveltavat päätökset paikallisiin olosuhteisiin.

Maanantaina, 10.1, pitäisi alkaa matalan kynnyksen harrastekerhoista kaksi palloilukerhoa ja kepparikerho. Myös alle kouluikäisten urheilukerho sekä vielä eskari-ykkösten urheilukerho. Kaikkien ryhmien kokoontumisajat olisivat samat kuin syksyllä.

Tilanne on edelleen epävarma, emme tiedä, millaisen päätöksen L-S AVI tulee tekemään. Toivomme, että päätökset tulevat huomenna ja pystymme heti välittämään tiedon päätöksistä. Seuratkaa Jopoxin kautta tulevia tiedotteita, kiitos!

Johtokunta