Tytöt 2008-2010 tiistai illan Ruskon reissulta 4 voittoa!
Julkaistu: 01.09.2018 00.00

Tytöt 2008-2010 tiistai illan Ruskon reissulta 4 voittoa!

Tiistaina 28.8. matkattiin Ruskolle jossa oli edessä 4 tiukkaa peliä ennakkoarvioissa kovimpia vastustajia vastaan.. Jo ennen matkalla lähtöä tuli joukkueelle Jobin postia kun Eevi joutui jäämään sivuun koko reissusta loukattuaan jalkansa liikuntatunnilla. Näinollen päävalmentaja Agge joutui piirtelemään uusiksi ennakkoon suunnittelemansa kentälliset mutta se onnistui taktiikkanerolta kädenkäänteessä ja taas oltiin valmiita peleihin.


Heti alkuun täytyy sanoa että tytöt pelasivat ehkä jopa kesän parhaan turnauksensa, siitäkin huolimatta että alla oli koulupäivä ja ajomatka Ruskolle. Ruskolla meitä odotti uudistettu tekonurmikenttä jonka otimme ilolla vastaan kun edelliskerralla pallo pomppi kovalla kentällä arvaamattomasti.

Ensimmäisessä ottelussa Murron tytöt kohtasivat tiukimman vastustajamme eli Maskun Palloseuran. Pelin alku lähti käyntiin vähän varovasti ja Masku pääsikin antamaan sopivan herätyksen pelin alussa luomalla pientä painetta Murron maalille ja jo kahden minuutin pelin jälkeen menemällä 1-0 johtoon. Hyvän herätyksen antoivatkin kun tämän jälkeen Murron tytöt eivät päästäneet MaPS:a enää vetopaikoille lainkaan. Hieman pelin puolivälin jälkeen Siiri painosti ylhäällä aktiivisesti ja pääsikin yksin hääräämään pelin tasoihin 1-1. Pelin viimeisellä minuutilla vauhtikaksikko Wiltsu ja Siiri häärivät hyökkäyksen kärkenä ja Wiltsu syötti Siirille joka veti voittomaalin 1-2!

Toisessa pelissä Turun Kisaveikkoja vastaan vahvat otteet jatkuivat ja puolustus oli rautaa eikä vastustaja saanut yhtään kertaa palloa kohti Viivin vartioimaa maalia. Pelin puolessa välissä TuKV sortui virheeseen ja Murto sai vapaapotkun aivan maalin nurkalta. Siiri antoi vapaapotkun lyhyenä Eimille jopa tsippasi pallon komeasti vastustajan maaliin. 2-0 maalissa Siiri karkasi vastustajien pelaajilta vahvalla juoksullaan ja tykitti pallon vastustamattomasti keskelle häkkiä.

Seuraavana vuorossa oli Liedon joukkue. Lieto pelaa vahvaa peliä ja tiukasta puolustuksesta huolimatta he saivat kolme vetoa kohti maalia jotka Viivi torjui. Murron tytöillä oli pallokontrolli hallussa ja peliä vietiin valmentajan opein laitoja pitkin ylös ja haettiin syöttöpaikkoja keskelle. Tällä kertaa suoraan syötöistä ei tullut maalia. Molemmat maalit tulivatkin melkoisten flipperien jälkeen joista vahvimpina nousivat esiin ensin Siiri 0-1 maalillaan ja sitten Eimi 0-2 loppunumeroilla.

Viimeinen peli illan jo hieman hämärtyessä kotijoukkue Ruskoa vastaan. Voidaan hyvällä omallatunnolla sanoa että jälleen pallonhallinta oli Murron tytöillä, syötötkin napsuivat valmentajan iloksi tytöltä toiselle ja palloa kuljetettiin laitoja pitkin ylös. Kaikesta huolimatta pieni herpaantuminen ja Rusko pääsi aloittamaan maalinteon pelin 7 minuutilla. Kovin kauaa ei kotijoukkueen ilo kestänyt kun 8 minuutilla Wiltsu syötti Ronjalle joka laittoi pelin tasan yhteen yhteen. 12 peliminuutti ja Siiri karkasi taas Ruskon puolustukselta ja pisti pelin 2-1 tilanteeseen. Aivan pelin lopussa Viivi antoi sivurajaheitollaan tilaisuuden Wilhelmiinalle joka hoiti loppuluvuiksi 3-1!

Mahtavaa peliä kaikilta tytöiltä! Joukkueelle pelaamista, hienoja syöttöjä, paljon pallonriistoja ja rohkeita nousuja! Oli todella ilo seurata pelejä ja pakko nostaa vielä lopuksi tilastojen ulkopuolelta esiin kaksi joukkuuen fyysisesti pienimmästä päästä olevat Eine ja Martta joilla oli selkeästi extralatausta tässä turnauksessa ja häärivät vastustajan riesana usemmassa tilanteessa.

Seuraava turnaus onkin vasta ensiviikon lauantaina 8.9. Liedossa ja toivotaankin että sinne saapuisi kannustusjoukkoja roppakaupalla kannustamaan tyttöjä ja ihailemaan joukkueen yhteishenkeä!

Ti 28.8.2018 Ruskon uhreilukentän tekonurmi

17:30-17:50 MaPS - Murto 1-2

Kapteeni Viivi Auramo

Maalivahti Eimi Agge 3 torjuntaa

Fairplay Viivi Auramo

2' 1-0 MaPS

12' 1-1 Siiri Friederiksen

20' 1-2 Siiri Friederiksen (W. Mäkelä)

18:30-18:50 Murto - TuKV 2-0

Kapteeni Eine Agge

Maalivahti Viivi Auramo 0 torjuntaa

Fairplay Meeri Ali-Eskola

11' 1-0 Eimi Agge (S. Friederiksen VP)

15' 2-0 Siiri Friederiksen

19:00-19:20 Lieto - Murto 0-2

Kapteeni Siiri Friederiksen

Maalivahti Viivi Auramo 3 torjuntaa

Fairplay Ronja Korpiaho

3' 0-1 Siiri Friederiksen

14' 0-2 Eimi Agge


19:30-19:50 Murto - Rusko 3-1

Kapteeni Meeri Ali-Eskola

Maalivahti Meeri Ali-Eskola 3 torjuntaa

Fairplay Siiri Friederiksen

7' 0-1 Rusko

8' 1-1 Ronja Korpiaho (W. Mäkelä)

12' 2-1 Siiri Friederiksen

19' 3-1 Wilhelmiina Mäkelä (V. Auramo SR)

Seuran uusimmat