28
ELO
18.45
Pojat 03, P15 8v8 2018

Murto MarttMu - TPK  

Marttila KHT A

P03 tasasi pisteet kotona TPK kanssa tuloksella 2-2

P03 joukkueen sarja jatkui tasaisella kotiottelulla Turkulaista Pallokerhoa vastaan päättyen oikeutettuun 2-2 lopputulokseen. TPK hallitsi ensimmäsitä erää ja sillä oli nelinumeroiset paikat siirtyä jopa 0-3 johtoon. Murto puolusti viisaasti ja viimeisenä lukkona maalivahti Leevi Lehtovaara teki muutaman gamesaverin ja toiselle puoliajalle mentiin 0-0 lukemissa.

Toisen puoliajan aluksi 35 minuutin kohdalla Nico Hyppönen (kuvassa oikealla) teki häikäisevän yksilösuorituksen. Nico riisti pallon röyhkeästi puolesta kentästä ja pisti Bastian Schweinsteidermaisella juoksulla koko TPK puolustuksen nippuun ja peli 1-0. Marttila jatkoi maalin jälkeen aktiivista peliään eikä missään vaiheessa alkunut puolustamaan voittomaan. Erän puolivälissä TPK tasoitti pelin 1-1 komean kuvionsa päätteeksi ja meni vielä johtoon neljä minuuttia ennen täyttä aikaa. Marttila painosti koko erän ankarasti pallon välillä osuessa tolppaan, vastustajan poskeen tai se siivottiin aivan maaliviivalta pois. Kaksi minuuttia ennen loppua joukkueen kapteeni Aleksi Välimaa (kuvassa vasemmalla) tasoitti pelin todella moninaisen maalinedushässäkän päätteeksi ja näin pisteet tasattiin.

Seuraavaksi joukkue lähtee vierasmatsiin testaamaan Kaarinan Palloseuran syyskuntoa su 9.9.2018 klo 19:00.




Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista